lauantai 9. toukokuuta 2015

Lumihiutaleita toukokuussa

Virkkuukoukku on elellyt lähes hiljaiseloa, kun aika on mennyt möyrimällä kukkapenkeissä ja ihastellessa nurmen kasvua. Ihanaa kun on kevät! Jotain pientä on valmistunutkin, vaikka keskeneräisten töiden kasa on taas kasvanut pieneksi vuoreksi.

Äitimuorilta saadusta jämälankasäkistä löytyi vajaa kerä valkoista Novitan Kaste-lankaa. Jotain sillekin piti keksiä, joten tein samoja pikkuliinoja kuin aiemmin:


Lumihiutaleita! Virkkasin nämä koukulla nro 2 ja mallihan on siis täältä.


Kokoa näillä pikkuliinoilla (tai lasinalusilla tai koristeplänteillä tai mitä käyttöä ikinä näille keksiikään) on noin 12 cm halkaisijaltaan.


Viime postauksessani seikkaili Pipsa Pöllö, jonka ohje on julkaistu Prinsessajuttu-blogissa. Samoilla langoilla ja ohjeella syntyi Pulmu Pöllö:


Pulmulle askartelin hiukan pienemmät silmät kuin Pipsalle. Myös silmäripset tein tälle. Pulmu viiletti postimiehen mukana Jyväskylään eräälle ihanalle synttärineitoselle :)

-Hanna-

2 kommenttia: